Noniin, se olis varmaan hyvä aika tulla kaapista ulos nyt.
Kaikki tutut ja muut olette varmasti huomanneet, että olen ollut sairaalloisen ylipainoinen vuosikaudet. Paino lähti käsistä aikanaan ensimmäisen lapsen kohdalla, enkä ole saanut otetta sen koommin. Pudotettuja ja uudelleen saavutettuja kiloja on kymmeniä ja kymmeniä. Mun kohdalla elämän pitäisi olla todella askeettista, jotta paino pysyisi pienempänä. Sittemmin olen oppinut suolistohormoneista, ja ymmärtänyt, miten paljon ne säätelevät kylläisyyttä ja nälän tunnetta. Toisilla noita hormoneja ei vaan erity. Kannattaa katsoa Professori Pietiläisen klippejä Facebookissa ja Instagramissa, hän selittää asioita ymmärrettävästi. Hän on pitkän linjan lihavuustutkija, joten tietää, mistä puhuu.
Maanantaina 9.2. minulle tehtiin mahalaukun kavennusleikkaus Tyksissä. Kaikki meni hyvin, nyt opettelen syömään ja juomaan uudelleen. Ruokaa mahtuu mahaan kerrallaan yhden näkkileivän tai lihapullan verran, ja syödä pitää parin tunnin välein. Muu aika juodaan. Haastavaa!
Kerroin leikkauksesta aluksi vain ihan muutamalle, sitten parille muulle. Osaksi, koska tähän leikkaukseen liittyy häpeää. Miksen syö vähemmän ja liiku enemmän? Yksinkertaista, eikö? Jos olisi, niin ei maailmassa olisi ylipainoisia. Ylipaino ruokkii myös noidankehää - olet fyysisesti huonossa kunnossa ja se vaikuttaa myös mielialaan, ja toisinpäin. Minulle tämä hetki oli oikea aika mennä leikkaukseen, kun lihavuudesta johtuvia sairauksia ei vielä ole lievästi kohonnutta kolesterolia lukuunottamatta. Polku kesti kaikkineen noin puolitoista vuotta, joten mikään päähänpisto tämä ei ollut. Kertaakaan en ajatellut peruvani. Ajattelin, että tämä on nyt viimeinen keino. En enää nuorene.
Olen koko polun ajan pohtinut, miksi tätä pitäisi hävetä. Olenko vain laiska, saamaton, huono? Toisaalta olen kyllä tehnyt töitä itseni eteen monta kertaa, kuitenkaan lopullisesti onnistumatta. Enkä ole tässä yksin, vaan meitä samankaltaisia on paljon. Siksi haluan puhua leikkaushoidosta, jottei sitä tarvitsisi salailla. Kela luokittelee lihavuusleikkauksen sairauden hoidoksi. Työnantajan mielestä tämä on elämäntavoista johtuva ongelma, josta ei saa palkallista sairauslomaa. Tässä olisi vähän asenteen kehittämisen paikka. Kahden-kolmen viikon saikku vs. lukuisat sairauslomapäivät ja työterveyskäynnit johtuen tuki- ja liikuntaelinten vaivoista, masennuksesta, diabeteksesta, sydän- ja verisuonisairauksista ja monesta muusta syystä, joita lihavuus aiheuttaa - kumpi tulee halvemmaksi?
Joka tapauksessa päätin kirjoittaa leikkauksestani julkisesti, jotta lihavuuteen ja lihavuusleikkaukseen liittyvä stigma pienenisi. Tietenkään omista terveysasioista ei tarvitse kertoa kaikille, mutta koska muuttunut syömiseni varmasti kiinnittää huomiota, koen helpommaksi kertoa tästä julkisesti. Kerralla ja halkipoikkipinoon. Kysyä saa, ja vastaan mielelläni. Tiedän, että moni miettii leikkaushoitoa, muttei ole siihen päätynyt. Onhan toimenpide kuitenkin suuri varsinkin nukutuksen ja mahdollisten komplikaatioiden vuoksi. Vertaistuki tässä asiassa on kallisarvoista. Meillä on muutaman hengen Whatsapp-ryhmä, jossa olemme yhdessä kirjoitelleet kaikista kokemuksistamme, tunteistamme ja ajatuksistamme ennen leikkausta ja sen jälkeen. Kultamitalin ansaitsevat jokainen heistä. 🥇 Tällä hetkellä osa meistä on jo leikattu, osa vielä odottelee. Toivottavasti vaihdamme kuulumisia vielä parinkin vuoden päästä, kun aktiivisin painonpudotusvaihe on takana.
Maanantaina 9.2. minulle tehtiin mahalaukun kavennusleikkaus Tyksissä. Kaikki meni hyvin, nyt opettelen syömään ja juomaan uudelleen. Ruokaa mahtuu mahaan kerrallaan yhden näkkileivän tai lihapullan verran, ja syödä pitää parin tunnin välein. Muu aika juodaan. Haastavaa!