Perhe

Perhe. Se on tämän uuden blogialoitukseni toinen aihe. Olen kertonut tämän tarinan joillekin pikakelauksella - ulostautukoon se nyt tekstiksi blogiin ja olkoon toinen julkinen kirjoitusharjoitukseni.

Olen aina ajatellut, että perhe voi olla muutakin kuin isä, äiti, kaksi ja puoli lasta ja kultainen noutaja. Kohdallani perhe on ollut minä, äiti ja meidän kissat. Mamma ja pappa harvakseltaan. Enoja on neljä ja tätejä yksi, serkkuja nopeasti laskettuna yksitoista. Emme ole milloinkaan olleet kovin sukurakkaita - nähty on lähinnä hautajaisissa. Isästäni tiesin jo aika nuorena nimen, paikkakunnan ja ammatin. Valokuvakin minulla oli. Lapsena tein isänpäiväkortit ja -lahjat pappalle tai äidille, eikä asia häirinnyt minua. En muista kokeneeni mitään negatiivisia tunteita isättömyyden vuoksi.

Teini-iässä ja siitä vähän vanhempana muistan olleeni kiinnostunut isästäni enemmänkin, mutta ei siihen aikaan ollut keinoja henkilön etsimiseen pelkän nimen ja asuinpaikan perusteella. Internet oli aika uusi ja lapsenkengissä. Kovin suurta traumaa en asiasta silloinkaan saanut. Joskus tietysti unelmoin, että isäni on Onassis vol. 2 tai jokin kuninkaallinen. Normi teinilikan päiväunia.

Huhtikuussa 2023 tilasin MyHeritagen DNA-testin, ja toukokuussa sain tulokset. Ne kertoivat sen, minkä jo tiesinkin eli että olen osaksi kreikkalaista syntyperää. Noin puolet minusta on suomalaista, 30 prosenttia kreikkalaista ja albanialaista ja loput iltalialaista geeniperimää. Kun tulokset olivat kirjautuneet MyHeritagen profiiliini, aloin saada DNA-osumia muista testin tehneistä. Yksi heistä oli Zoe, testin mukaan viides serkkuni.

Zoe lähetti sivuston kautta viestiä, ja keskustelimme isästäni ja mahdollisista yhteisistä sukulaisista. Hänellä sattui olemaan ystävä, joka tuntee ihmisiä Agios Nikolaoksesta, ja tämä ystävä tunsi isäni! Zoen avustuksella yhteys muodostui ja syyskuussa sain isäni puhelinnumeron. Keräsin rohkeutta kauan, ja 24. kesäkuuta 2024 vihdoin soitin hänelle. Ella istui vieressäni autossa ja minulla oli kaiutin päällä. Puhelu oli lyhyt, alle viisi minuuttia. En muista siitä juuri mitään jännityksen vuoksi. Puhelun jälkeen olo oli epätodellinen. Niin kuin on vieläkin. Olenhan 45 vuotta identifioitunut ainoaksi lapseksi ja vasta vuoden ollut isosisko ja täti jollekin. Mistä sitä tietää vaikka olisin vielä pikkusiskokin?

Seuraavana päivänä yllätyin täysin, kun Whatsappiin kilahti viesti selvällä suomenkielellä suomalaisesta puhelinnumerosta: "Moi. Sain mun isän kautta tämän numeron ja jos nyt oikein olen ymmärtänyt, niin ollaan serkkuja?" Kävi ilmi, että minulla on kolme serkkua Suomessa, joiden isä on kreetalainen setäni ja äiti suomalainen. Rytinällä siis lisää sukua ja lapsille pikkuserkkuja! Lähimmät isän puolen sukulaiset asuvat 2,5 tunnin ajomatkan päässä ja isä itse kahden tunnin ajomatkan, neljän tunnin lentomatkan ja vielä tunnin ajomatkan päässä.

Heinäkuussa 2024 tapasin ensimmäistä kertaa isäni Nikolaoksen. Tapasin myös veljeni, setäni ja monta serkkua. Tänä vuonna reilu viikko sitten tapasin siskoni ja hänen tyttärensä sekä veljenpoikani. Yksi serkuistani on tehnyt myös DNA-testin, joka viimeistään osoittaa meidät sukulaisiksi. Testiä ei olisi edes tarvittu, sillä minut otettiin perheeseen oitis, ilman epäilyä. Semmoisia ne on.

🟄 Elämässä mitä vaan voi tapahtua. 🟄