Uusi aloitus



Minulla on ollut tämä blogisivu about vuodesta 2008. En vain koskaan ole ollut mikään kirjoittaja, edes päiväkirjaa en ole pitänyt. Yrittänyt olen kyllä monesti, jotta itselleni jäisi jokin muistikuva ajoista, tapahtumista, ajatuksista. Siirsin kaikki tähän blogiin kirjoittamani postaukset takaisin luonnoksiin aloittaakseni puhtaalta pöydältä. Siellä ne odottavat lukemista. Uudeksi taustakuvaksi valitsin viime kesänä ottamani kuvan auringonlaskun aikaan Kreetalta Kato Staloksesta. Silloin oli sydämessä rauha, eikä kiire mihinkään.

Meri taitaa olla elementtini, järvikin menee kyllä sen puutteessa. Metsistä en ole milloinkaan välittänyt, vaikka kaikki suomalaiset terveyssuositukset kertovat metsässä kulkemisen olevan kaikinpuolin terveellistä mielelle ja ruumiille. Itse tulen mieluummin vaikka meduusan pistämäksi kuin punkin puremaksi, jos saan valita. Sen toisen ainakin huomaa...

Paljon on kerrottavaa, vaikka joskus tuntuu, että elämä on vain tasapaksua möllötystä päivästä toiseen. Nuku, käy töissä, palaudu, toista. Nukkuminen jää joskus vähemmälle. Päässä on paljon asioita, joita haluaisin tehdä ja toteuttaa. Ideoita ja muuta. Ne eivät kuitenkaan ulostaudu näppikselle eikä toteutukseen saakka. Mutta eikö hyvin suunniteltu ole jo puoliksi tehty?

Olin ehdolla Loimaan kuntavaaleissa nyt toista kertaa. Kuluneella kaudella olen toiminut varavaltuutettuna, hallituksen varajäsenenä, hyvinvointitoimikunnan varapuheenjohtajana, elinvoimatoimikunnan jäsenenä sekä Loimaan Vesi -liikelaitoksen jäsenenä. Paljon hommaa on ollut. Kokoukset tuppaavat kasaantumaan aina samoille viikoille, joten välillä on pitänyt ihan kiirettäkin kaikkien kokousten kanssa. Nyt, kun en yltänyt edes varavaltuutetuksi, luottamustehtävät vähenevät reilusti.

Joitakin tietysti kiinnostaa, miltä nyt tuntuu vaalien tulosten jälkeen. Mietin kyllä, mikä oli syynä siihen, ettei äänisaalis yltänyt neljän vuoden takaiseen. Olisin ehkä voinut korottaa itseäni ylemmäs, pitää meteliä "saavutuksistani" saadakseni ääniä. En kuitenkaan tehnyt niin, sillä mitään suurta en saanut aikaiseksi, kuten ei kukaan muukaan yksinään. Ajatus kertakorvauksen maksamisesta niin, että sen saivat myös määräaikaiset koulunkäynninohjaajat, oli minun aloitteestani tehty muutosehdotus, joka meni läpi valtuustossa. Myös Loimaan strategiasta tuttu "Menestystarinoiden Loimaa" on ehdottamani lyhennetty versio alkuperäisestä "Loimaa - menestystarinoiden seutukaupunki". Yritin saada kunnan viemäröintiä Virttaan Vapaudentielle, joka sijaitsee Virttaan taajamassa sekä pohjavesialueella. Pieniä juttuja, mutta joillekin isoja. Varsinkin rahallinen korvaus korona-ajan työstä oli tärkeä monelle kollegalleni. Toki joukkoon osui pari sellaistakin, joka sai korvauksen vähän kuin siivellä, mutta suurempi osa kuitenkin ansaitsi saada saman kuin me vakituisetkin.

En kuitenkaan ole pettynyt vaalitulokseen. Toivon saavani jonkin toimikuntapaikan tai vastaavan, jotta pysyn kärryillä Loimaan päätöksenteosta. Nyt voin taas keskittyä paremmin merkonomiopintoihini ja harrastuksiini. Pari vesilaitoksen kokousta on vielä edessä ja tärkeitä päätöksiä on tehtävä. Valtuustokauden vaihtumiseen on alle kaksi kuukautta, koko kevät kuitenkin. Neljä vuotta kuluu nopeasti ja ensi kerralla olemme kaikki taas vähän vanhempia ja viisaampia. Meidän Loimaan sakilla tosin tuntuu olevan vikana unohtaa oikea ikänsä muistamalla sen vuotta vanhemmaksi kuin on! Itsekin kuulun tähän porukkaan.

Olen tuttu lähinnä Facebookin keskustelupalstalta, ja eräs henkilö tunnustikin tuntevansa minut sitä kautta ja äänestävänsä minua, koska kirjoitan hänen mielipiteisiinsä sopivasti. Eikä se minua haittaa - somessa on helpompi ilmaista itseään lyhyiden ja joskus pidempien kommenttien kautta. Luen paljon ihmisten kommentteja ja ajatuksia asioista, varsinkin itseäni kiinnostavista aiheista. Ihailen niitä, jotka osaavat ilmaista ajatuksensa selkeästi ja sujuvasti, kirjoittamalla tai suullisesti. Olkoon tämä blogi harjoitusalusta kirjoittamisen opetteluun. Yritän opetella kirjoittamaan pitkästi, vaikka mielestäni lyhyestä virsi kaunis. Jos uhrasit aikaasi lukeaksesi näin pitkälle: kiitos.